Artist

Samuli Kuusisto

Tietoa minusta

Samuli Kuusisto (s. 1983) on koulutukseltaan taidemaalari ja työskentelee kuvataiteilijana sekä ohjelmistokehittäjänä. Hänen taiteessaan maalaamisen perinteiset menetelmät kohtaavat digitaalisen kuvakulttuurin, ohjelmoinnin ja teknologisen ajattelun. Kuusisto tarkastelee teoksissaan kuvan rakentumista, toistamista ja muuntumista eri välineiden välillä. Maalausten lähtökohtina toimivat muun muassa pikseligrafiikka, heksadesimaaliset värikoodit ja taidehistorialliset kuvat. Tarkasti määritelty väri tai pikseli muuttuu maalauksessa pigmentiksi, pinnaksi, kerrokseksi ja käsin tehdyksi jäljeksi. Yli kymmenen vuoden työ ohjelmistokehityksen parissa on vaikuttanut Kuusiston tapaan hahmottaa kuvaa myös informaationa, rakenteena ja järjestelmänä. Taiteellisessa työskentelyssään hän tuo tämän näkökulman vuoropuheluun maalaustaiteen historian, materiaalin ja käsityön kanssa.

Tilaustyötarjoukset

Semiabstrakti maalaus
Kategoria
Maalaustaide
Materiaali
Kangas
Tekniikka
Akryyli
Tyyli
Rakenteellinen
Viitekuva

Tyyliltään semigeometrista ja strukturaalista akryylimaalausta yhdistelevä teos.

Maalaus lemmikistä
Kategoria
Maalaustaide
Materiaali
Kangas
Tekniikka
Akryyli
Tyyli
Rakenteellinen
Viitekuva
Reference Image

Tyyliltään semigeometrista ja strukturaalista akryylimaalausta yhdistelevä teos lemmikistä.

Luonnosmainen piirustus lemmikistä
Kategoria
Piirustus
Materiaali
Paperi
Tekniikka
Lyijykynä
Tyyli
Mustavalkoinen
Viitekuva
Reference Image

Toteutan lyijykynäpiirustuksen lemmikistä.

Samuli Kuusisto | tilaaja.com