Tarra-asetelma asettuu vuoropuheluun länsimaisen asetelmamaalauksen tradition kanssa, mutta korvaa tilallisen illuusion tietoisella litteydellä. Hedelmäaihe viittaa 1600-luvun natura morta -maalauksiin, joissa arkiset esineet ilmensivät yltäkylläisyyttä, katoavaisuutta ja ajan kulumista. Tässä hedelmät eivät kuitenkaan ole luonnon jäljitelmiä vaan siluettiin ja paikallisväriin perustuvia kuvamerkkejä. Valkoiset reunukset muuttavat muodot tarroiksi ja tuovat mieleen Henri Matissen paperileikkaukset sekä kubistisen kollaasin päällekkäiset kuvatasot. Kirkas väritys puolestaan viittaa fauvismiin ja pop-taiteen kaupalliseen kuvastoon. Digitaalisten ikonien tavoin hedelmät ovat välittömästi tunnistettavia, mutta siveltimenjäljet ja muotojen epäsäännöllisyys palauttavat ne käsityön ja materiaalisen maalauksen piiriin. Teos kysyy, kohtaammeko arkisen esineen enää havaintona vai jo ennalta opittuna kuvana.